Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suomi sivusto on sinua varten.

Onko nyt rauha?

 

Maailmalla soditaan jokaisessa maanosassa ja näyttää siltä, että vauhti vain kiihtyy päivä päivältä ankarammaksi. Pakolaisia virtaa Eurooppaan ja pian jokainen Euroopan maa on tuskissaan sijoittelun kanssa.

 

Myös hengellinen sodankäynti on voimakasta ja laajaa.

 

Sodat eivät ole uusi ilmiö ja siksi ne voivat kaukaisina uutisina aiheuttaa meille vain lievää sydämen tykytystä.

 

Kun aletaan puhua siitä, että panssarit vyöryvät omaa maata kohti, alkaa varustautuminen pahimman varalle.

 

Hengellinen sodankäynti tulee kuitenkin ilman suurempaa melua hyvin lähelle, ikään kuin varkain. Hengellinen vihollinen tulee yleensä sieltä, mistä sitä vähiten odotetaan, eli kaiken keskeltä.

 

Fyysinen vihollinen tulee yleensä rajan takaa, mutta hengellinen rajan sisäpuolelta. Hyökkäystavoilla on siis melko suuri ero toisiinsa nähden.

 

Lainaan vanhaa kirjaa keskeltä sen kuvauksia juuri näistä hengellisistä sodan merkeistä. Kirjan nimi on ”KOHTI SUURTA BAABELIA”. Kirjan ovat kirjoittaneet David Hedegård ja Uuras Saarnivaara. Kirjan ilmestymisvuosi on 1960. Kirja käsittelee liberaaliteologiaa, ekumeniaa ja Raamattua.

Lainaukset sivulta 152 ja 153:

 

”Profeetallisen varoittavan vartijaäänen vastustaminen ”rauhan” nimessä ei ole mitään uutta. Sitä oli jo vanhassa liitossa. Beetelin väärän uskonnon pappi sanoi Aamokselle: ..mene matkaasi…

 

Beetelissä älä ennusta enää…” (Aam. 7:12). Jesajan aikana sanottiin Herran profeetoille, jotka taistelivat väärää uskontoa ja syntielämää vastaan: ”Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita” (Jes. 30:10). Jeremia sai kuulla: ”Älä ennusta Herran nimeen, ettet kuolisi…” (11:21).

 

Sen sijaan oltiin halukkaita kuulemaan vääriä profeettoja ja palkkapappeja, jotka paransivat kansan vamman kepeästi ja julistivat sille: ”Rauha, rauha!”, vaikka mitään todellista Jumalan rauhaa ei ollut, väärää rauhaa vain (Jer. 8:11). Luther sai kokea, miten kirkon johtajien enemmistö asettui häntä vastaan.

 

Tiililä kirjoittaa: ”Luther käsitti olevansa kuin hälyttäjä, joka huusi kaikille kuulemassa oleville vaaran uhkaavan, mutta hän joutui kokemaan jotakin odottamatonta: sen sijaan, että hälytys olisi todettu aiheelliseksi ja riennetty tapahtuneita vahinkoja korjaamaan, käännyttiin itse hälyttäjää vastaan”.

 

Sekä meidän kirkossamme että muualla on monia, jotka tahtovat olla sillä tavalla ”rauhan miehiä” ja ”positiivisesti”, ”Hyvän Paimenen hengessä” työtä tekeviä, että pitävät kaikkea taistelua harhasuuntia ja harhavirtauksia vastaan itselleen kuulumattomana. He unohtavat, miten juuri Hyvä Paimen nimittää palkkalaisiksi niitä, jotka suden tullessa vetäytyvät pois.

 

Oikea paimen käy taisteluun sutta vastaan, vaikka joutuukin siinä itse vaaraan. Yksikään paimen ei ole tästä velvoituksesta vapaa, olipa hänen erityinen tehtävänsä ja armolahjansa mikä tahansa.

 

Jeesuksen sanojen mukaan väärät profeetat tulevat lammasten vaateissa, mutta ovat sisältä raatelevia susia. Tällaiset sudet ovat kirkossa usein yleisön suosiossa, jopa johtavien piirienkin. Taistelu heitä vastaan johtaa siksi kenties yleisen mielipiteen tuomitsemaksi joutumiseen, jopa kirkon vaikutusvaltaisten piirien epäsuosion osakseen saamiseen. Se vaatii siksi itsensä alttiiksi panemista, kärsimyksiä, vaivannäköä.

 

Ei ihme että ”palkkaansa”, ”karriääriään” ja yleensä omia (tai järjestönsä) etuja ajattelevat ja laskelmoivat vetäytyvät syrjään ja ”vanhurskauttavat” sen mainituilla kauniilla puheilla. Tai sitten torjutaan arvostelu kahdeksannen käskyn väärin selittämisellä, sanomalla esim. näin: ”Jokainen kielteinen arvostelu, jonka ihmisestä sanomme, on väärän todistuksen lausumista. Kielteinen kritiikki ei ole myönteinen teko” (Voitto Viro, Kotiliesi 1960 s. 507).

 

Tällaisella selityksellä tehdään profeetoista, apostoleista, jopa Jeesuksestakin, puhumattakaan Lutherista ym., väärän todistuksen lausujia. Siten julistetaan hylättäväksi Jeesuksen esittämä periaate, että jokainen istutus, jota taivaallinen Isä ei ole istuttanut, on revittävä juurineen pois. Miten voitaisiin tallaista juurineen repimistä suorittaa ilman ”kielteistä arvostelua”?

 

Jumala antoi jo paratiisissa ihmiselle tehtävän viljellä ja vartioida puutarhaa. Aadam ja Eeva viljelivät sitä, mutta laiminlöivät vartioimisen – saatanan valtakunta oli näet jo näkymättömässä maailmassa olemassa ja vaara siksi uhkaamassa ­­­- ja niin tapahtui lankeemus.

 

Samalla tavalla käy kristillisessä kirkossa ja jokaisessa liikkeessä tai järjestössä, jossa yritetään vain ”viljellä”, mutta pidetään vartioimista asiaankuulumattomana.

 

Kirkolle käy huonosti, jos siinä ei suvaita ”vartijan” profeetallista tehtävää. Jos ne, joille Jumala on antanut ”vartijan” tehtävät, laiminlyövät sen hoitamisen, ja vihollinen tulee ja tekee tuhojaan, Jumala on vaativa vihollisen saaliiksi joutuneiden veren sellaisten vartijain kädestä (Hes. 3:17, 33:7).

 

Onko nyt siis rauha ja ihmisillä hyvä tahto?

 

sivun alkuun

 

©2019 SUOMI - suntuubi.com